Pekka Törrönen Hämeen Kokoomuksen piirihallitukseen

26.11.2013

Lahtelainen Juha Rostedt jatkaa Hämeen Kokoomuksen puheenjohtajana. Piirikokous valitsi hänet yksimielisesti.

Varapuheenjohtajiksi valittiin Marjo Kotioja-Partanen Forssasta ja Esa Silvennoinen Janakkalasta.

Taloudenhoitajaksi nimettiin Jaana Lehtovirta Hollolasta ja piirihallituksen muiksi jäseniksi Mirka Salomäki ja Keijo Suomalainen Hämeenlinnasta, Kirsi Siikonen Tammelasta, Merja Vahter Lahdesta, Reima Ojanen Riihimäeltä, Timo Erkkilä Heinolasta, Teresa Rautapää Lahdesta ja Pekka Törrönen Orimattilasta.

Piirikokous julkaisi myös kannanoton, että uudessakin kuntarakenteessa on pidettävä huolta lähipalveluista. Kokouksen mukaan kuntaliitokset antavat hyvän mahdollisuuden uudistaa kuntien palvelurakenteista ja tarjoavat leveämmät hartiat kuntalaisten lähipalveluiden ylläpitoon ka kehittämiseen.

Hämeen Kokoomus muistuttaa, että sote-uudistuksen yhteydessä korostetaan voimavaroja perusterveydenhuoltoon. Myös maaseutumaisten pienten terveysasemien toimintaedellytykset tulee taata riittävillä henkilöstö- ja muilla resursseilla

- Nyt kuntauudistuksen merkeissä aloitettavissa kuntaliitosselvityksissä tulisi jokaisen kunnan käydä läpi omaa palvelurakennettaan ja ilmasta tahtotilansa niistä palveluista, joita jatkossakin tulee järjestää ns. lähipalveluina. Niiden pohjalta voidaan yhdessä sopia palveluiden järjestämisperiaatteista, jotka ovat yhtenevät koko uuden kunnan alueella.