Vuoden 2011 vaalituloksen satoa korjataan nyt
24.3.2015
Kevätkokouksessa käytiin vilkasta keskustelua poliittisesta tilanteesta Kansanedustaja Kalle Jokinen nosti pitämässään alustuksessa esiin Kokoomuksen altavastaajan aseman tulevissa vaaleissa. Nykyinen hallitus on saanut niskaansa kaikki Suomen ongelmat - myös ne, joihin se ei ole voinut vaikuttaa. Jokisen mukaan politiikka on henkilöitynyt. Johtavat poliitikot, olivatpa he ketkä tahansa, joutuvat syntipukin rooliin. Erityisesti pääministeri joutuu kantamaan suuren vastuun. Vuoden 2011 vaalitulos ja siitä seurannut Keskustan ja Perussuomalaisten jättäytyminen pois hallitusvastuusta loi tilanteen, missä nyt ollaan. Muunlaista kuin silloin syntynyttä hallituspohjaa ei ollut rakennettavissa. Kun samaan joukkoon paketoidaan ideologisesti kaukana toisistaan olevia puolueita, ei tulos voi olla erinomainen. Jokinen kertoi kansalaisten olevan epävarmoja äänestyskäyttäytymisestään. Hänen strategianaan on tavata ihmisiä henkilökohtaisesti ja keskustelemalla voittaa tuo epävarmuus. "Jos maahan halutaan porvarihallitus, se saadaan vain Kokoomusta äänestämällä", hän totesi. Kun Kokoomus on toiseksi suurin puolue, on sen ja Keskustan yhteistyö myös tuleva hallitusratkaisu.
|