Kuulumisia valtuustosta

9.3.2015

Kaupunginvaltuusto kokoontui vuoden ensimmäiseen istuntoonsa maanantaina.

 Vuosittain käsiteltävään kaavoituskatsaukseen valtuustoryhmä otti kantaa jo ennakkoon siten, että kaavoitettavat alueet tulee asettaa kiireellisyysjärjestykseen. Näin ohjelmalla on ohjaava vaikutus.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman kohdalla kokoomuslaiset kaipasivat tuoreempia lukuja. 2-3 vuoden takaisten tilastojen pohjalta on paha suunnitella korjaavia toimenpiteitä.

Äänestysaluejaosta valtuusto äänesti. Kokoomuksen ryhmä oli kaupunginhallituksen esityksen takana. Suuremmilla alueilla vaalisalaisuus säilyy varmemmin. Äänestämättä ei kenelläkään tämän takia jää, kirjastoautoa on tarkoitus ryhtyä käyttämään kiertävänä ennakkoäänestyspaikkana.